tammikuu 21st, 2013
Vuosi 2013 on jo päässyt vauhtiinsa ja ensimmäiset SM-kisat kisattiin Urjalassa 19.1.2013. Oli hienoa nähdä halli täynnä jääkolkan harrastajia. Ensimmäisen kerran vuosiin naisjoukkueitakin oli peräti 5 joukkueellista ja tämä jos mikä on hieno asia. Tähän kun lisätään miesten 8 joukkuetta niin voidaan todeta, että jääkolkka elää ja voi hyvin Suomessa. Kiinnostusta lajiin löytyy edelleen, niin vanhoilta harrastajilta kuin uusilta lajiin vihkiytyneiltä.
Uuden puheenjohtajan roolissa on hyvä jatkaa edellisten puheenjohtajien tekemää hyvää työtä. Käytänkin tässä kohtaa tilaisuutta hyväkseni ja kiitän kaikkien jäsenien puolesta Jaria kahden vuoden työstä SJKL:n puheenjohtajana.
Kilpailukausi on saatu käyntiin ja tulemme jatkamaan entisellä mallilla kisakauden 2012-2013. Vuoden mittaan varmasti hallitus miettii onko jotain mahdollista muuttaa paremmaksi vai onko vanha malli toimiva. Kisakautta on jo parin vuoden ajan pidennetty, mutta ehkä halukkuutta on SM-kisojen lisäksi pienille turnauksille, joissa harjoittelemisen lisäksi on mahdollista kehittää itseään pelillisesti sekä saa kerättyä kilpailukokemusta, josta EM- ja MM-kisoissa on ainoastaan hyötyä.
Toivotan kaikille Suomen Jääkolkkaliiton jäsenille hienoa kolkkavuotta 2013 ja näemme seuraavan kerran Lohjalla, jossa ratkotaan tämän kauden ensimmäiset SM-mitalit!
- Mallu -
Posted in Etusivu | Kommentit poissa käytöstä
joulukuu 18th, 2012
Ruotsin jääkolkkaystävämme ovat aktivoituneet ja ovat järjestämässä helmikuussa 2013 sekajoukkuekilpailua. Lisätietoja kansainväliset kilpailut-sivulta.
T – puheenjohtaja
Posted in Etusivu | Kommentit poissa käytöstä
marraskuu 26th, 2012
Kilpailut jatkuvat joukkuepelien SM-osakilpailulla tammikuussa 2013.
T : Puheenjohtaja
Posted in Etusivu | Kommentit poissa käytöstä
huhtikuu 17th, 2012
Kokemäen Teljä-areenalla ratkottiin talvikauden viimeiset Suomen mestarit. SM-mitaleista käytiinkin kova ja tasainen taistelu, jonka käänsi edukseen lopulta Lohjan kolkkalkubin edustama Team JL-urheiluhieronta. Koko tulosluettelo on nähtävissä täällä.
Posted in Etusivu | Kommentit poissa käytöstä
maaliskuu 26th, 2012
Panelian jäähallissa ratkottiin lauantaina 24.3 henkilökohtaisen tarkkuuden ja joukkuetarkkuuden Suomen mestaruudet. Sekä miesten että naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Lohjan kolkkaklubin heittäjät olivat ratkaisevan askeleen edellä muita ottamalla miehissä kolmoisvoiton ja naisten sarjassa jopa neljä ensimmäistä sijaa. Joukkuetarkkuuden miesten ja naisten sarjan kultamitalit menivät Nakkilan jääkolkkaajien edustajille. Nuorten sarjassa oli usean vuoden tauon jälkeen myös kolme heittäjää mukana ja voiton vei Jukolan jääkolkkaajien heittäjä. Koko kilpailun lopputulokset löytyvät kilpailukalenteri-sivulta.
Posted in Etusivu | Kommentit poissa käytöstä
maaliskuu 7th, 2012
Joukkuepelien Suomen mestaruudet ovat ratkenneet. Miesjoukkueiden mestaruus meni Nakkilan Myllyjen joukkueelle ja naisissa paras oli Lohjan Piian joukkue. Kaikkien joukkueiden sijoitukset löytyvät tulosluettelosta kilpailukalenteri-sivulta.
Posted in Etusivu, Kilpailukutsu | Kommentit poissa käytöstä
helmikuu 10th, 2012
Huomenta Suomi-aamuohjelmassa oli 7.2.2012 lajiesittelyn kohteena jääkolkka. Lohjan seuran edustajille kiitos hyvästä esittelystä ja kattavasta tutustuttamisesta lajin pariin lyhyessä ajassa. Video linkitetty lajiesittely-alasivulle tai ja tietenkin nähtävissä myös MTV3:n Katsomo-palvelusta.
Posted in Etusivu | Kommentit poissa käytöstä
joulukuu 13th, 2011
Kaikki menneet kilpailutulokset nähtävillä kilpailukalenterissa jokaisen käydyn kilpailun kohdalla.
Posted in Etusivu, Tuloksia | Kommentit poissa käytöstä
lokakuu 3rd, 2011

1. Kuva kilpailujen avajaisista
Suomen syksy näytti parhaat puolensa, kun jääkolkan kilpailukausi avattiin talven 2011-12 osalta lauantaina 1.10.2011.
Miesten sarjassa kilpailtiin 14 joukkueen voimin ja naisten sarjassa pelasi 7 joukkuetta.
Voitot meni molemmissa sarjoissa tiukkojen vaiheiden jälkeen ulkomaisille joukkueille, joita olikin todella paljon.
Miesten sarjan voiton nappasi Tanskan pelaajat, hopealle Saksan pelaajien sekajoukkue ja kolmannen sijan taistelivat Lohjan ykkösjoukkueen pelaajat.
Naisten sarjan voitto meni Itävallan naisille. Naisissa Nakkilan seuraa edustavat pelaajat olivat hopealla ja Venäjän joukkue otti pronssia.
Tarkemmat lopputulokset löydät täältä.
Ja lopuksi suuri kiitos yhteistyökumppaneille ja LKK:n seuralle kaikista kisajärjestelyistä!

2. Naisten mitalikolmikko

3. Miesten mitalikolmikko
Posted in Etusivu | Kommentit poissa käytöstä
syyskuu 27th, 2011
Tanskan Kööpenhaminassa järjestettiin jääkolkan Suomi-pokaalityyppinen joukkueturnaus syyskuun viimeisenä viikonloppuna.
Kotiintuomisina miesten joukkueella oli neljäs sija. Joukkueita oli yhteensä pelaamassa seitsemän.
Hieman paremmalla pelillä olisi saatu kakkossija, joten parannettavaa jäi.
Posted in Info, Kilpailukutsu | Kommentit poissa käytöstä